Tänään tuli sitten 24 vuotta elämää täyteen..
Se on jännä, mulla on ollut viime vuosina todella vaikeaa, sillä mulla ei ole ollut yhtään kavereita. Eron jälkeen jouduin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tutustumaan ihmisiin, jotta en viettäisi loppuelämääni ihan yksin. Tänään oli ihana huomata, että kyllä mulla oikeasti on kavereita! :) Kaverit saa mut hymyilemään ja jaksamaan, tuntuu mahtavalta kun on ystäviä joihin voi luottaa ja jotka ei lähde mun luota pois! Kiitoksia siis kaikille näille rakkaille ihmisille, olette mun aurinko!
24 vuotta.. hmm.. ei se niin paljoa ole, oikeasti. Olen ihan tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut ja mulla on koko loppuelämä edessäpäin :)
Miten sitä voikin olla asiat näin sekaisin?
Tuo elämä on eron jälkeen alkanut aika vauhdikkaasti, säätöä on joka suuntaan, enkä välttämättä jaksais sitä ollenkaan.
Työkaveri kävi äsken synttärikahvilla ja mua harmittaa kun tiedän kuin paljon se musta tykkää.. ei kannattais. Olen kyllä sanonut hänelle, että en halua alkaa millekään just nyt, mutta ei tunnu uskovan. Auttakaa..
Selvennetään asioita vähän: Työkaverini on vaikka herra W ja henkilö joka on laittanut ajatukseni sekaisin (kerroin hänestä jo hieman aiemmin) on herra X. W haluaisi olla kanssani koko ajan ja haluaisi varmasti yhteisen tulevaisuuden, jätti tyttöystävänsäkin.. minä en halua häneltä mitään muuta kuin kaveruutta.
X taas on vaikeampi tapaus, haaste. Hän ymmärtää, että en tee suunnitelmia seuraavaa päivää pitemmälle. Mutta hän saa minut jännittämään ja odottamaan seuraavaa kohtaamistamme. Se on hauskaa, on ihana tunne kun saa jännittää ja odottaa jotain hyvää! :) Nyt hän on kuitenkin viikon sotaleikkejä leikkimässä, joten voin vain odottaa ensi viikonloppua..
Miten saisin W tajuamaan ettei meillä voi olla mitään, ei auta vaikka sen sanoo suoraan? On ahdistavaa kun tietää, että joku on ottanut minusta pakkomielteen.. :P
Kohta lähden salille rentoutumaan, auttaa kummasti ku saa ajatella välillä vähän jotain muuta!
Vietän tänään rauhallista koti-iltaa itsekseni. Ajatukset hieman hukassa, niitä pitää hieman selvitellä.. On tässä viime aikoina sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että ei oikein pysy itsekkään mukana.
Tuossa lokakuussa päätimme ex:n kanssa laittaa tavarat jakoon. Mulla takana usean kuukauden kestänyt paha masennus, elämä piti laittaa ihan uusiksi jotta siitä selvisi.
Nyt sitten metsästän uusia onnelisia asioita, elän pitkästä aikaa itselleni ja täysillä :)
Ja melkoisen sopan sitä saa aikaan täysillä elämällä. En kyllä muista milloin olisin hymyillyt näin uskomattoman paljon, poskilihakset krampissa. Ihmiset kattoo ihan kummasti, et mitä tuo virnistelee.. mut se ei mua haittaa, ajatelkoot mitä haluavat!
Tuo mun hymyily taitaa olla seurausta uudesta tuttavuudesta, olen tavannut miehen joka on vähintään yhtä kummallinen kuin minä..
Se on jännää miten elämä heittelee. Vielä reilu viikko sitten vannoin itselleni että en anna kenenkään sekoittaa elämääni ja sitten siihen tuli Hän ja Hän hymyili ja se oli menoa sitten se.. Mutta eikö se olekin parempi elää hetkessä ja olla onnellinen, murehtia ehtii sitten vanhempanakin! Ja nyt on mun aika elää, liian kauan olin ahdistunut ja pelkäsin elämääni ja ehkä vähän itseäniki.
Asiasta kymmenenteen, olisipa hienoa päästä pulkkamäkeen! Harmi kun täällä Oulussa tuota lunta ei niin hirveästi ole ja mun pulkka on hukassa, katosi muutossa. Pitää huomenna käydä ostamassa uusi, niin pääsee laskemaan ;)
